Mieheni sai mummun hautajaisten jälkeen sydänifarktin. Hän siitä selvisi kahden pallolaajennuksen myötä. Vuodatin tätä kaikkea parhaalle ystävälleni, ja totesin etten tiedä miten olisin kaiken keskellä kestänyt vielä leskeentymisenkin. Kerroin hänelle, että niin kauan kuin isäsi on vielä maisemissa, olkoonkin kuinka ärsyttävä tahansa, kerro se hänelle. Haluaisin kovasti huutaa omalleni, mutta hän ei ole sitä enää kuulemassa. Läheisiä olen varoittanut jättämästä testamenttia, jossa lapset jäävät eriarvoiseen asemaan. Ikinä en varmaankaan saa tietää miksi isäni näin teki. Ymmärrän että hänen huolensa oli varmasti omassa vaimossa ja alaikäisissä lapsissa, mutta eikö meille muille jäänyt yhtä ajatusta? Kaikki ne tunteet lapsuudesta asti, joissa koin olevani isälleni riittämätön, kelpaamaton omana itsenäni, vyöryivät hyökyaaltoina ylitseni. Kuulostaa ehkä ylidramaattiselta, mutta koin että oma isäni heitti särkyneen sydämeni rippeet maahan ja vielä talloi päälle. 

Vatsaani koski. Siihen oli koskenut siitä päivästä asti, kun menin potkukelkallani isäni luokse mahdollistamaan hänen saattohoitonsa kotonansa. Kuukausien korventelun jälkeen pakotin itseni lääkäriin. Lääkäri ymmärsi loistavasti mistä on kyse, ja suositteli ottamaan yhteyttä mielenterveyspalveluyksikköön. En mennyt. En kestänyt ajatusta kaikkien niiden musertavien ja pelottavien tunteiden sanomista taas ääneen. En halunnut enää itkeä. En halunnut sanoa että en ilmeisesti kelvannut isälleni. En halunnut tuntea itseäni heikoksi menetysten keskellä. Torjumisen strategia ja pullottaminen toi minulle ärtyneen suolen vaivan. Sitä on helppo hoitaa FODMAP-ruokavaliolla. Se, mitä on särkynyt sisältäni henkisesti, ei ole niin helppoa korjata. 

Aloin etsimään ilon lähteitä. Meille tuli uusi kissa. Välttelin isän sisarusten seuraa. Kävin töissä. Autoin äitiäni hankkimaan hänelle koiran. Törmäsin kaupassa tuttavaani, joka kertoi olevansa menossa kohta naimisiin. Innostuin ja lupauduin auttamaan jos jossain suinkin voisin. Säestin häissä laulajaa pianolla. Ajattelin että tästä olisi kiva kertoa isälle, olisikohan ylpeä minusta. Hauskan hääjuhlan jälkeen meni kaksi viikkoa, kun sulhanen äkillisesti kuoli sydänkohtaukseen. Esitimme saman kappaleen hautajaisissa, minkä olimme juuri esittäneet häissä. En päässyt enää karkuun ahdistavaa mustaa pilveä. Mutta missään en ole varmaan koskaan ollut niin hyvä, kuin siinä saamarin pullottamisessa.